Stand up – esityksiä jokaiseen makuun

Stand up-komiikka

Stand up-komiikan historia on mielenkiintoinen. Kaikki alkoi Yhdysvalloissa jo 1800-luvun puolella minstrel-esityksistä. Se oli afroamerikkalaisia karrikoiva viihdemuoto, jossa riitti menoa, maskeja ja sanailua. Vuosisadan vaihtuessa tyyli hieman muuttui, ja suosioon alkoivat minstrel-esitysten tilalle tulla vaudevilleshowt. Niissä jo nähtiin pelkkiä puhe-esiintyjiä, joiden aiheet olivat esimerkiksi kärkevästi politiikkaa herjaavia. Ensimmäisenä stand up-koomikkona pidetään Will Rogersia. Tuli radion aikakausi, ja moni vaudevillessä esiintynyt puhekoomikko siirtyi radion puolelle juttujaan jatkamaan. Sanailu itsessään sai enemmän painoarvoa.

1950-luvulle tultaessa alettiin puhua varsinaisesta stand upista. Tuolloin myös yleistyvät televisiot toivat katsottaviksi show-tyyppisiä ohjelmia, kuten The Tonight show. Ne olivat lähtölaukaus stand upin suurelle suosiolle, ja 50-luku olikin Yhdysvalloissa stand upin kulta-aikaa. Myös Suomessa saatiin vaikutteita näistä esiintymisen muodoista, ja esimerkiksi Pekka ja Pätkä olivat televisiosarja, missä oli Amerikan-tyylisiä piirteitä. Tarkemmin aiheesta voit lukea sivuiltamme.

Suomeen stand up kuitenkin varsinaisesti rantautui 1990-luvulla. Suosio kasvoi maltillisesti, isoimpiin kaupunkeihin availtiin stand up-klubeja, ja esityksiä tilattiin esimerkiksi suurten yritysten pikkujouluihin. Vuosituhannen vaihtuessa 2000-luvulle suosio pysyi ennallaan, kunnes 2010-luvulla stad upin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Esiintyjistä on tullut kaikille tuttuja nimiä.

Televisio-ohjelmat ovat tähän suuri syy Suomessakin. Stand up-komiikka ja sen esiintyjät ovat tulleet sitä kautta yleisölle tutuiksi erilaisten stand up-ohjelmien kautta. Esiintyjien oma lipunmyynti keikoille ja kiertueille on myös alkanut 2010-luvulla, ja nykyisin stand upia voi käydä katsomassa pienemmissäkin kaupungeissa kiertävien esitysten muodossa. Esiintyjiä on myös mahdollista tilata viihdykkeeksi eri tilaisuuksiin, mikä tuo heidät helposti kaikkien ulottuville. Sivuillamme esittelemme muutamia tunnettuja stand up-lavoja ympäri Suomen.

Stand up-esityksen tarkoitus on saada yleisö nauramaan. Mutta millä keinoilla se on sallittua, ja mitä hyvään esitykseen kuuluu, siihen on perehdytty artikkelissamme tarkemmin. Millaista on ryhmäkäyttäytyminen, ja mikä on esityksissä sopimatonta, käy lukemassa lisää.

Suomalaiset stand up -koomikot

Suomessa suosioon noussut stand up-komiikka on tuonut nautittavaksemme lukuisia esiintyjiä, joiden juttuja ja esityksiä on ilo seurata. Moni stand up-koomikko on muutenkin monipuolinen televisio- ja teatteritaiteen esiintyjä, osalle stand up on myös päätyö. Sivuillamme esittelemme muutamia tunnettuja kotimaisia koomikoita, ja kerromme hieman siitäkin, mitä muuta he ovat urallaan tehneet.

Sivuillamme on myös artikkeli Ismo Leikolan maailmanvalloituksesta, onhan hän Maailman hauskin ihminen, maailmalla palkittu ja menestynein stand up-koomikkomme. Ja uutta on luvassa koko ajan. Mitä Ismolle kuuluu, siitä voit myös lisää sivuilta.